Jugendvaikutteisen kansallisromanttisen Villa Hvittorpin rakennutti nuottiliikkeen omistaja Robert Emil Westerlund kesähuvilakseen 1902.
Villan ovat suunnitelleet maineikkaat arkkitehdit Herman Gesellius, Armas Lindgren ja Eliel Saarinen

Villan vuokraus
Villaa vuokrataan erilaisiin yksityistilaisuuksiin. Voit tuoda oman pitopalvelun, kysyä meiltä suosituksia pitopalveluista tai voit tiedustella tarjoiluista Hvittorpin oman keittiön kautta.
Kysy lisää: kurssikeskus.hvittorp(Ät - merkki)evl.fi, puh. 09- 8050 2933

Villa Hvittorpin tarina
Villa Hvittorpin rakennutti yksityishuvilakseen vuosina 1901–1904 apteekkari Robert Emil Westerlund (1859–1922) R. E Westerlund syntyi Oulussa apteekkari Emil Westerlundin perheeseen kahdeksantena lapsena. R. E Westerlund oli hoitanut isältään ostamaansa vanhaa apteekkia, mutta myi sen heti isänsä kuoltua vuonna 1896 ja omistautui kokonaan musiikkiharrastukselleen. Westerlund avioitui Helena Emil Pentzinin (1860–1910) kanssa vuonna 1884. Perheeseen syntyi kolme poikaa. Muutettuaan vuonna 1896 perheineen Helsinkiin, Westerlund perusti musiikki-liikkeen, Musiikki Westerlundin joka toimi osoitteessa Aleksanterinkatu 11. Liiketoiminnassaan Westerlund vaikutti erityisesti nuottikustantajana ja hyvien suhteiden luojana musiikkipiireihin. Hänellä oli mm. yksinoikeus Sibeliuksen nuottituotantoon. Musiikkikustantajana Westerlund oli ollut tukemassa mm. Robert Kajanuksen ja Helsingin Filharmonisen seuran orkesterin kiertuetta, jonka määränpäänä oli Pariisin maailmannäyttely 1900. Kun valtio ei myöntänyt konserttikiertueelle rahaa, se toteutettiin yksityisin varoin. Kärkimiehiksi asettuivat Albert Edelfelt, Robert Kajanus ja R. E Westerlund. Vuosisadan vaihteen hyvät liiketoimet saattoivat rohkaista Westerlundia rakennushankkeeseen. Hän rakennutti ensin Sommarvikin, mutta halusi rakentaa läheisyyteen vielä paljon suuremman huvilan. Villa Hvittorp rakennettiin Gesellius-Lindgren-Saarinen arkkitehtitoimiston suunnitelmien mukaan vuosina 1901–1904. Vaikka rakennus suunniteltiin arkkitehtitoimiston nimissä, on Saarisen osuutta pidetty piirustusten laadinnassa suurena. Arkkitehdit ihastuivat ympäristöön ja päättivät rakentaa itselleen talon samaisen järven rannalle. Arkkitehtikolmikon Hvitträsk ja Westerlundin Hvittorp valmistuivat samana vuonna.
Hvittorpin rakennusvaiheessa Westerlundilla oli tapana käydä tarkistamassa rakennustöiden edistymistä viikonloppuisin, jolloin rakennustelineet piti siirtää syrjään tarkistamisen ajaksi ja maanantaiaamuna ne olivat taas asetettava paikoilleen. Westerlund oli äärimmäisen tarkka työn suhteen.
Linnamainen rakennus edustaa kansallisromanttista tyyliä, joskin siinä yhdistyvät myös englantilaiset vaikutteet. Talo suunniteltiin kokonaistaideteokseksi, jossa arkkitehtuuriin liittyvät kiinteästi taideteollisuuden tuotteet yksityiskohtineen sekä kiinteät kalusteet. Kupari- ja pronssitaonnat salin takassa, ulko-ovessa ja muissa rakennuksen yksityiskohdissa olivat taiteilija Eric O. W Ehrströmin suunnittelemia. Toiseen kerrokseen rakennettiin musiikkihuone, jota hallitsee takka ja kiinteä sohvanurkkaus lasimaalauksineen. Alkuperäiset Hvittorpin maalaus- ja lasitustyöt toteutti Salomo Wuorisen liike, jonka kanssa Eliel Saarisella oli paljon yhteistyötä. Westerlund oli keräilijä, jonka kokoelmiin kuului runsaasti erikoisia ja arvokkaita posliini- ja lasiesineitä. Westerlundin keräilyharrastuksen vuoksi Villa Hvittorpista tuli sisustukseltaan kirjava ja eri tyylisuuntien kirjo.
Hvittorpin linnamaisuus tulee oikeuksiinsa torneineen ja monine ulokkeineen järven puolelta nähtynä, josta rinteeseen rakennettu talo on kolmikerroksinen. Hvittorpin jyhkeiden kiviporttien rautaosat muodostivat kukkokuvion. Kukko toistuu linnan lasimaalauksessa, joka ei ole enää alkuperäisellä paikallaan, jäljellä ovat ainoastaan portin kivilohkareet, mutta rautaosat ovat hävinneet.
Rannassa on kapea silta, joka johtaa keinotekoiseen saareen. Saaressa oli alkujaan suurikokoinen kuvanveistäjä Robert Stigellin suunnittelema Haaksirikkoiset veistos. Pronssinen Stigellin Haaksirikkoiset veistos pystytettiin Helsingin tähtitorninmäelle v. 1898. Hvittorpin saaressa ollut veistos oli silmämääräisesti samankokoinen. Siitä koska veistos katosi Hvittorpin saaresta, ei ole tietoa. Rannassa sillan kulmassa on tornirakennus, joka on toiminut mm. vesi- ja sähkölaitoksena.
Linnan ympärille suunniteltiin näyttävä puutarha. Westerlundilla oli botanistin opinnot yliopistosta, joten se selittää henkilökohtaisen mielenkiinnon puutarhanhoitoon. Puutarhasuunnittelusta vastasi Helsingin kaupungin puutarhuri Svante Olsson. Alueelle istutettiin v.1904 kaksisataa hedelmäpuuta, runsaasti marjapensaita, mansikkamaa, kukkaniittyjä ja keittiöpuutarha. Rakennuksiin kuului 19m pitkä ja 5,5m leveä viinitalo, kasvihuone ja varasto ruusujen ja fuksioiden talvehtimiseen.
Westerlundin aika oli Hvittorpissa iloista ja huoletonta. Vieraita kävi paljon ja juhlia pidettiin paljon. Miltei naapureina asuvat Saarinen, Lindgren ja Gesellius perheineen vierailivat usein Hvittorpissa. Monet tuon ajan taiteilijat pistäytyivät usein Westerlundeilla, mm. Akseli Gallen-Kallela oli vakituinen vieras. Takkahuoneen iso flyygeli oli ahkerassa käytössä. Eliel Saarisen suunnittelemassa komeassa kattokruunussa paloivat joka ilta uudet kynttilät. R. E Westerlund teki Hvittorpista musiikkiväen kokoontumispaikan. Hvittorpissa vierailivat monet musiikin kärkinimet, säveltäjät Jean Sibelius, Robert Kajanus, Selim Palmgren sekä laulajatar Aino Achte joten Westerlundin vieraskirjassa oli vaikuttava joukko aikansa kulttuuripersoonallisuuksien nimiä.
Hvittorpin suunnittelussa huomioitiin erityisesti musiikin esittämiseen soveltuvat tilat ja tämä näkyy myös arkkitehtien piirroksissa. Flyygelillä on keskeinen sijainti salin sisustuksessa. Alakerran suuren holvihallin, ruokasalin seinämaalaukset olivat alkuaan Väinö Blomstedtin maalaamat. Poistettujen Blomstedtin maalausten joukossa on mm. Kalastava munkki. Blomstedt teki kaikkiaan neljä suurta seinämaalausta ruokasaliin. On epäselvää millä tekniikalla Blomstedt maalasi, sillä seinään ei ole jäänyt jälkiä maalauksista tai freskotekniikasta. Mahdollisesti maalaukset oli tehty ohuelle seinään kiinnitetylle kankaalle. Maalaukset hävitettiin Alvar Bergrothin, linnan omistajan toimesta 1940- luvulla ja korvattiin taidemaalari Gunnar Clementin (1906–1982) lehvä- ja kukka- aiheisilla koristemaaluksilla. Clement suostui vastahakoisesti tehtävään, mutta rahakas tarjous oli hänelle taloudellinen välttämättömyys. Alvar Bergrothin aikaan 1940- luvulla Hvittorp koki suuria muutoksia. Hvittorpiin kuului olennaisena osana lähes joka huoneessa olleet persoonalliset kaakeliuunit. Uunit säilyivät aina vuoteen 1940, jolloin omistaja Alvar Bergroth intoutui muutostöihin. Osa kaakeliuuneista purettiin. Alvar Bergrothin tekemä kaakeliuunien hävitysoperaatio on oma episodinsa. Se kertoo Eliel Saarisen vaimon Loja Saarisen osallistumisesta Hvittorpin suunnitteluun. Loja Saarinen oli nähnyt kuvan Vatikaanista ja paavin vaaliin osallistuneista kardinaaleista. Hän muovaili paavin vaalin inspiroimana savesta kardinaalien karikatyyrikasvoreliefejä. Nämä eri ilmeiset terrakotta kasvot koristivat Hvittorpin toisen kerroksen pyörän uunin kaakeliuunia, kunnes Bergroth heitti ne tunkiolle. Loja Saarisen muovailemista kardinaalien kasvoista on jäljellä kuusi Sommarbon seinällä. Alakerran vuolukiviuunin kylkeen Alvar Bergrothin tytär Ingeborg Bergroth maalasi linnanneitoaiheisen “Serenadin”. Vuolukiviuunin suunnitteli Jarl Eklund eikä sen kyljessä ollut alkuaan maalausta. Ingeborg Bergroth maalasi myös kolmannen kerroksen kattoon sabloonilla kukka-aiheita.
Nykyisin Hvittorpissa valitettavasti ei ole juurikaan alkuperäisiä huonekaluja, ainoastaan Eric O. W Ehrströmin piirustusten mukaan toteutettu jugendtyylinen kattokruunu kuparista ja tammesta. Kattokruunu on sähköistetty myöhemmin. Hvittorp on yksi kansallisromanttisen tyylin merkittävimpiä rakennuksia, mutta Gesellius-Lindgren-Saarinen omaksuivat vaikutteita myös ruotsalaisesta, saksalaisesta, englantilaisesta ja amerikkalaisesta arkkitehtuurista. Amerikkalaiset piirteet näkyvät mm. katon paanutuksessa ja taloa peittävässä rappauksessa. Viitteitä englantilaisesta tyylistä ovat esim. korkeat rapatut piiput, kattoikkunat ja tiilikatot. Graniitin käyttö, pieniruutuiset ikkunat ja pyöreät tornirakennelmat ovat myös tyypillisiä arkkitehtikolmikolle.
Arkkitehtuuriltaan Hvittorp edusti alkuperäisessä asussaan Vitträskin huviloiden aatelia. Siinä yhdistyivät lähes kaikki Gesellius-Lindgren-Saarinen arkkitehtitoimiston sen ajan pyrkimykset. Syynä siihen, ettei hvittorpista tullut Hvitträskin tai Suurmerijoen kaltaista kokonaistaideteosta, voidaan pitää omistajan kirjavaa sisustusmakua.
Hvittorpin vaiheet Westerlundin jälkeen
Westerlund myi Villan Alexander Napoleon Brennerille v.1914. Westerlund velkaantui Hvittorpin suurellisten rakennustöiden myötä eikä musiikkikauppakaan tuottanut hyvin. Napoleon Brenner oli aloittanut merimiehenä ja sittemmin siirtyi töihin rautateille. Vaasan radan valmistuttua hän oli koonnut rahaa mm. asemaravintolan pitäjänä. Hän asui Hvittorpissa perheineen vuoteen 1916. Brenner myi Hvittorpin jo kahden vuoden omistuksen jälkeen liikemies Aleko Liliukselle. Hvittorpin oston aikaan Aleko Lilius oli vasta 26-vuotias. Jos aikaisemmilla omistajilla oli ollut vaikeuksia ylläpitää linnamaista rakennusta, oli vielä hämmästyttävämpää, että nuori liikemies ryhtyi hankkeeseen. Lilius oli menestynyt liiketoimissaan erityisen hyvien suhteiden ansiosta venäläisiin ensimmäisen maailmansodan aikana. Hän oli myös aktiivisesti ajamassa Suomelle ruotsalaista kuningasta. Lilius sai jopa vuonna 1917 Persian konsulin arvon. Hänen värikkäisiin liiketoimiinsa oli kuulunut myös eläinten myyntiä eläintarhoille. Heillä oli myös lemmikkinä karhun pentu, jonka Lilius myi karhun kasvaessa pian Korkeasaareen. Liliuksen aikaan elettiin Hvittorpissa loisteliaasti. Huoneet oli sisustettu kirjavasti, eikä Hvitträskin arkkitehtien henki heijastunut irtaimistoon. Aleko Liliuksen oli luovuttava Hvittorpista vajaan kahden vuoden omistuksen jälkeen, koska hänen liiketoimissaan alkoi alamäki. Hän teki vuonna 1919 vapaaehtoisen konkurssin.
Hvittorp vielä kerran Westerlundeille
Aleko Lilius myi Hvittorpin varatuomari Gustaf Westerlundille, R. E Westerlundin pojalle 1918. Gustaf Westerlundin ostaessa Villan R. E Westerlund oli vielä elossa, sillä hän kohtasi kuolemansa vuonna 1922. Sitä ennen Hvittorp siirtyi Gustaf Westerlundin appiukolle. Rouva Maggie Westerlundin isä oli pankinjohtaja, varatuomari Alfred Norrmen. Gustaf Westerlundin liiketoimet olivat menneet niin sotkuisiksi, että tarvittiin appiukko apuun. Hvittorpin osto oli nähtävästi ylimitoitettu Gustaf Westerlundin resursseille. Kauppaan kuului suurin osa Hvittorpista rakennus mukaan lukien, hinta oli 250.000 markkaa. Norrmennin aikaan Hvittorpin asuinolot kohentuivat. Villaan asennettiin mm. sähkövalot ja vesijohto. Hvittorp toimi perheen kesäpaikkana paitsi poikkeuksena oli talvisodan aika. Norrmenit viettivät joulun 1939 sotaa paossa Hvittorpissa. Suuren talon lämmittäminen oli työlästä ja perhe oli paleltua. Raskaan talven jälkeen Norrmen päätyi myymän Hvittorpin. Pankinjohtaja Alfred Norrmen myi Hvittorpin 1940 insinööri Alvar Bergrothille. Kauppahinta oli 1.400.000 markkaa
Sota-aikana talossa oli Ruotsin suurlähetystö. Sodan jälkeen Hvittorpissa oli tilapäisiä vuokralaisia. Omistajan tytär Annikki Bergroth-Aultin avioitui Englantiin, jonne perhe myös asettui asumaan. Talo alkoi heikosti hoidettuna rapistua. Alvar Bergroth kuoli vuonna 1955. Villa Hvittorpia tarjottiin vielä kerran Westerlundin suvulle, mutta kauppoja ei syntynyt.
Näyttelijä Mirjam Kuosmanen ja hänen miehensä, elokuvaohjaaja Erik Blomberg muuttivat ränsistyneeseen Hvittorpiin vuonna 1961. Kuosmanen-Blombergin pariskunnan oleskelu jäi lyhyeksi, sillä he asuivat siellä vain runsaan vuoden. Heillä ei ollut tarvittavia edellytyksiä huvilan kunnostamiseen. Kauppakirja myynnistä allekirjoitettiin 4.1.1963.
Espoon seurakunnat ostivat hvittorpin heti vuoden 1963 alussa. Kirkkovaltuuston päätöksen mukaan ostettaisiin hvittorpin tilakokonaisuus 12,684 ha, joskin myöhemmin tilakokonaisuus kasvoi kaupan myötä runsaalla hehtaarilla.